maanantai 7. toukokuuta 2012

Katralammen "lunastuskäynti"

21.-22.4.2012


Päätettiin sitten ottaa suurin piirtein välttelyksi asti lokakuussa lipsahtanut Katralammella käymättömyys takaisin käymällä koheltamassa pienimuotoisen majohajon merkeissä sitten tuon kyseisen lammen laavulla. Tarkoitus oli vissiin vaa ottaa iisisti - käristellä kyrsää [, juoda pari napanderia] ja jauhaa epämääräistä sontaa - ja sen takia myös otsikointi on sitä muotoa ettei voida puhua mistään marssista. Kyseessä on siis oikeastaan avautumistyylinen miniraportti joka on pituusluokaltaan lähempänä teinien viljelemiä ylipitkiä Facebook-päivityksiä (perrrrrrrrkeleen sosiaalinen media!) kuin minkäännäköistä patikkaraporttia. No aivansejasama, kuitenkin...

Kesän alun korville toukokuun loppupuolelle oli koko alkuvuoden 2012 kaavailtu niinkin eeppisen reissun kuin 80km pituisen Karhunkierroksen (RAAH!!! AAAEEEAARGH!!! HUUTAISIN SEN JOS VOISIN!!!!) rykimistä alusta loppuun neljässä yössä sil’ viisii nott’ oksat pois. Koska tuo kierros mallia Karhun nyt sattuisi olemaan meiningiltään ja asenteellisuudeltaan ihan vähän eri luokassa kuin aikaisemmat koulupoikamaiset eksymiset lähipusikoissa niin päätimme, että tuon kierroksen suunnittelunkin olisi tapahduttava metsikössä. Siispäkin, tavanomaiset tuoppilareissut huitaistiin tiskiltä alas niin että helinä kävi ja kädet otettiin pois housuista jotta voitiin siirtyä Katralammelle tahtia mars mars mars!



Lauantai 21.4.2012


Kyseenalaisen rakas päiväkirja. Iltapäivästä vanhat tutut Siekkinen ja Talka siirtyivät lammelle vievän polun äärelle autolla. Rinkat purettiin saman tien autosta jotta päästiin tarkastamaan läänit. Laavulle oli vaivaisen kilometrin matka autolta, mutta maasto oli sitäkin mielenkiintoisempaa jo tuolla otannalla ja lumikenkiähän siinä olisi vielä tarvinnut; Kaupunkikeskukset kun lämpenevät nopeammin kuin lepikot niin metiköistähän se kaikki kevään viimeinen lumi sitten löytyy ja saatana juuri meidän patikkauralta, oli nimittäin heti viidenkymmenen metrin talsimisen jälkeen vanhan koulukunnan univormujen housujen lahkeet märkinä, sillä M65:ssä samoin kuin BDU:ssa vedenpitämättömyys on ominaisuus. Heti vähän syvemmälle mettään päästyämme oli kuola suupielessä kun Katralampeen laskeva, kevään sulamisvesien takia ylitse äyräiden tulviva, tunturipuron tyylinen liru oli sitten maailman mielenkiintoisin juttu ja sitähän siinä sitten alettiin pikkulapsen innolla tökkimään kepein ja kameroin. Karistelimme moiset lapsellisuudet ja keppileikit kuitenkin nopeasti pois aivokuorestamme keplottellaksemme itsemme petollista, lumien rippeiden hämäävästi peittämää, kivikkoista polkua myöten kohti laavulle nousevan jyrkänteen juurta. Kiitos pitkävartisten maihareiden, kummankaan nilkkat ei vääntyneet kiemuralle vaikka tuo polku olikin äärimmäisen rupinen, kivinen ja hiton otollinen paikka taittaa nilkkansa vieterinmoiselle mutkalle.


Kikatuksen joudut sentään kuvittelemaan

Pian nimensä veroinen "Sikaosasto inn"

Koska Suomea ei ole sen kummemmi kukkuloilla kuin kanjoneillakaan siunattu, niin paikalla vaikuttavat korkeus_erot saivat rinkkaselkäpiin kutkuamaan, vaikka moista sanaa ei olekaan olemassa. Hikisen kiipeämisen ja äheltämisen jälkeen saavutimme tuon kukkulan päällä killuttelevan laavun ja pääsimme asettumaan taloksi. Sikalaavuksi oivasti nimetyn rakenteen lisäksi myös kevään varmasti ensimmäiset itikat löytyivät tuolta kukkulalta, jawohl! Kyllä kelpasi. Pikaista maastontiedustelua suorittaessamme huomasimme laavun edessä ammottavan odotettua suurempi pudotus, jopa niin kipakka että taktinen leiriunissakävely voisi koitua helpostikin varsin letaaliksi, seisoimmehan siinä alhaalla lammen tasosta kasvavan täysikasvuisen kuusen latvaoksien korossa. Siinä reunalla kykkiessä ja kuolevaisuuttamme miettiessä aiheutti vastarannalla jonkintasoinen ilmiö tärykalvoissamme värähtelyä. Toivoimme suurissa määrin, ettei tuo mäiske ja mähellys olisi lähtöisin talviuniltaan heränneestä mesikämmenestä, sillä kyseisen lajin edustaja voisi olla varsin äkäinen, noilla elikoilla kun on juuri sinun krapula-aamuusi verrattaessa varsin kurja herätys kerran vuodessa näin kevään aikaan - vai kehtaatko väittää, että vaivaisen illan parin etanoli-pippaloinnin jälkeen olosi on kuin heräisit pihkatappi* perseessä? Tai emmehän me sitä tiedä, krapulansa kullakin.
Siekkinen oli onnistunut kaiken tarkistelun ja kohkaamisen jälkeen vielä unohtamaan kameransa automobiiliinsa, eli maastontiedustelun jäljiltä paineltiin suoriltaan hakemaan unohduksiin jäänyt le camera. Lähitienoilla olevan hirvenjätöksen määrästä päättelimme, että ääntä aiheuttanut vastarannan kiiski olikin otson sijasta mitä todennäköisemmin hirvielikko joka kevätmasennukseensa hajoamistaan hakkasi päätänsä lähihonkaan. Paskajutuissa kun päästiin taas vauhtiin niin todettakoon, että heti perään ihmettelimme etteivät hirvet olleet paskoneet laavua kumoon, näin kun olisi äkkiseltään voinut ainakin sonnan määrän takia odottaa. Liukumiinoja väistellen räpiköimme itsemme linnuntietä metsän läpi takaisin autolle ja autolta salamavalot välkkyen takaisin laavulle.

No comments.

Vielä jäinen Katralampi ja vilaus jyrkännettä





Sikalaavulle palattuamme sai polttopuiden kanssa sikailu alkaa. Pian saimme huomata, että kaikki laavun takana puukopperossa sijaitsevat palkit ja pölkyt olivat kyllä, hyvä hyvä, koivua, mutta kosteudeltaan sitä luokkaa että joku oli ne pystymetästä kaatanut arviolta kaksi tuntia sitten. Voitte sitten arvioida kuinka turhalta tuntui sahailla ja pilkkoa niitä puita, jotka suostuivat nuotion pykäämisessä yhteistyöhön yhtä hyvin kuin täyskasvuinen villi urosleijona koetettaessa laittaa sille nenäpäivän kunniaksi vaahtomuovinenää naamataululle. Täten iltaa säestänyt nuotio oli lähes kokonaan vitsin tasolla - jos siis vitsit savuttavat Ladan, tuon Uralin ylpeyden, lailla vaaleansinertävästi ja palavat varsin heikosti. Tietysti vähätietoisimmille olisimme voineet sanoa että puumme palavat sen verran puhtaasti että liekki nyt vain sattuu olemaan näkymätön.
Nälän alkaessa hipoa vatsanpohjiamme turvauduimme uuteen eettisempään ja luonnonläheisempään ruokavalioomme, eli paikan päällä itsetehtyyn fenkoli-guanokeittoon. No ei vaineskaan, vaan paistettiin makkaraa nuotionrääpäleellä ja juotiin olutta - ähäkutti, v*tun ituhipit (Riku Rantalaalainatakseni). Tosin makkaran paisto oli kyllä tässä tapauksessa aika groteskia yliammuntaa terminologian puolesta, kun tuo suorite oli nuotiolähtöisistä syistä ennemminkin kylmäsavustamista. Sopertelimme niitä näitä mm. varustehankintoihin, tuleviin patikoihin ja niiden ideointiin, sekä itse Karhunkierrokseen liittyen. Vaikka nuotio nyt tuntuikin ottavan hirveesti stressiä vallitsevista olosuhteista, niin näitä tosiasioita ei tulisi tarkastella liian jyrkillä tai vakavia tuloksia antavilla asteikoilla.



Ei todellakaan liian jyrkkä asteikko

Illan pimetessä alkoi puntti kuitenkin tutista kylmästä. Lämpötilan lasku oli ensimmäinen viittaus siihen suuntaan, että yö ei tulisi olemaan liiallisen somnista gourmeeta. Jo pelkästään nuotion surkean hapenottokyvyn takia homma rupesi käymään hermoille, eikä väsymystäkään voinut oikein vältellä tähtitaivaan saadessa yhä enemmän kaukana muissa galakseissa tuikkivia osanottajia. Kellokin näytti jo yhtätoista, kun päätimme siirtyä laavun katveeseen laittaaksemme luomet silmille. Tämän havaittuaan nuotio alkoi ilmeisesti ihan ilkeyttään yht-äkkiä palaa ronskisti valaisevalla liekillä, joten päätimme sätkiä hereillä vielä hetken kunnes väkermästä oli hämmästyksemme jäljellä enää hiillos, jota emme missään vaiheessa uskoneet saavamme noista puuraukoista aikaiseksi. Viimeistenkin pimeännäön mahdollistavien tappisolujen saatua raa’asti surmansa tähtitaivaan kuvajaiselta erehdyttävästi näyttävän hiilloksen tuijottelusta molemmat hipsivät tunnelmaliekillä lepattavan myrskylyhdyn valossa makuupusseihinsa.



Sunnuntai 22.4.2012


Tässä nyt oltiin juuri ja juuri sunnuntain puolella, kun huomattiin, että perinteiseen tapaan nukkumisesta ei meinaa oikein tulla yhtikäs mitään vähänkään kylmemmissä ja kovemmissa maasto-olosuhteissa. Kummankin sankarin kesämakuupussien varaan rakentuvat koisimistsydeemit kohtasivat vertaisensa, eli yhden asteen verran pakkasta, joka riitti aiheuttamaan sisältämissään nisäkkäissä Meksikolaisen hyppykupan tai Itä-Suomalaisen irtoruton tyylistä horkkaoireilua.
Homma alkoi hiertää kunnolla siinä vaiheessa, kun puoli kahden maissa Siekkinen heräsi varsin perinteiseen maastoyöpymisvaivaan - sairaalloiseen tarpeeseen päästä kättelemään presidenttiä heti kun on nukahtanut kunnolla. Talkakin sitten heräsi tuohon varsin perkussiomaiseen todellisuuteen, jossa hirvet pitivät ihan omaa kalimba-showtaan eri puolilla metsää instrumentteinaan kallonsa ja paikallisen puukasvuston rungot. Vaikka perkussiivisyydellä on ehkä vieläkin vähemmän tekemistä kalimban kanssa kuin sillä on hirvenkallojen ja paikallispetäjien kanssa, niin siekkinen kertoi kuunnelleensa tuota jo vähän aikaa ja totesi, ettei homma tulisi muuttumaan mihinkään koko yönä ja ettei sarvikonsertolta oikein meinaa saada unta. “Eiköhän tää ollu tässä?” ja molemmat totesivat aika samoin tein yksimielisesti, että se riitti sitä laatua. Kamat kasaan ja äkkiä sinne missä pippuri kasvaa ennen kuin joku sekopäinen hirvisonni tulee ja leikkii laavullamme romurallia niin että koko komeus päätyy jyrkänteeltä alas lampeen. Jos tämä vaihtoehto ei olisi toteutunut, niin vähintäänkin aamulla oltaisi herätty siihen ettei jäätymiseltämme enää herätäkään. Ei muuta kuin makuupussista hyiseen yöhön ja pilkkopimeän tähtitaivaan alle keräilemään luitansa.
Vähän ennen kahta oli pakkaaminen suoritettu ja paikka tarkastettu, joten lähdimme suunnistamaan illalla käytettyä linnuntietä autolle kunnon wanhan ajan meiningillä myrskylyhdyn valossa. Vähän jännitystä meinasi tulla reitin suhteen, mutta sen verran ladon seinään ampumisesta oli kyse että huonompikin suunnistaja olisi eksynyt perille joten emme ressanneet. Pilkkopimeässä metsässä lumipeite rutisi rapsakasti jaloissa pakkasen puolelle laskeneen ilmaston ansiosta. Askelten kerääntyessä hirvien bändiharjoitukset jäivät taakse metsään ja kun auto saatiin heräteltyä horroksestaan niin suunnaksi otettiin oman kämpän lämpö. Joka tapauksessa irtautumisesta jäi hauska ja freesi olo. Liekkö sitten johtunut siitä, ettei nukkuminen onnannut alkuunkaan vai mistä, mutta se on varmaa että yövaelluksesta tullaan kuulemaan meidän raporteissamme vielä joskus enemmän kuin allekirjoittaneet kehtaavat etukäteen edes miettiä kokemustasolla sietävänsä.
Siekkinen vei Talkan Lappeenrantaan n. 2.30 ja oli itsekin perillä Joutsenossa ennen kolmea, joten reissu päättyi onnistuneeseen irtautumiseen yön pimeinä tunteina. Vaikka homma näyttääkin päälle päin aikamoiselta fiaskolta, niin tavoitteethan olivat alun perin vain paistaa makkaraa ja suunnitella Karhunkierrosta, jotka siis molemmat olivat success kaiken muun ollessa plussaa. No totta kai siellä oli tarkoitus myös yöpyä ja niin joskus yövytäänkin, mutta sitä hommaa punnitaan uudestaan sitten paremmilla ajoilla ja varusteilla (tai keleillä).



Loppukaneetti


Sananen tai jopa kaksi sille, joka jäi kaipailemaan tapahtumien ja sen Asenteen™ perään: Tarkailkaa blogiamme myös jatkossa tulevaan Karhunkierrokseen liittyen, josta on toivottavasti ja anteeksi vain myöskin luvassa eeppinen raportti ja vielä toivottavasti ennen 21.12.2012 maailmanloppua**. Tämän raportinraakileen kirjoitushetkellä vallinneen tilanteen mukaan matkaan on kahden tutun puupään lisäksi lähdössä ainakin myös kolmas osanottaja ja hommahan tulee käsittämään neljä tai viisi yötä maastossa, joskin hommaa lässäyttää fakta, että toteutusaikaa on valitettavasti jouduttu siirtämään alun perin suunnitellusta toukokuusta useammankin osallistujan työkiireiden takia elokuun loppupuolelle asti.
Kesän aikana ennen Karhunkierrosta on silti odotettavissa raporttia - kyllä, kyllä - Siegman und Stalker-kaksikon käsialaa olevasta vesistöreissusta joka toteutettaneen jo kesäkuun alussa! KK:n ja vesistöreissun lisäksi mielessä on pyörinyt yhtä sun toista ja odotamme itsekin mielenkiinnolla että missä merkeissä päädymme hajoilemaan jatkossa, kun mm. talvi-, yömarssi- ja hajotusrääkkiteemaisia reissuja on mietitty.
Kunnes taas samoilemme, kirjoitamme ja lueskelemme, niin som moro!



* Pihkatappi on karhun peräsuoleen talviunen aikana kuolleista soluista muodostuva kovahko möykky. Yksinkertaistettuna, poloisella otsolla on tossa kevään korvilla vatsa aivan saatanan kovalla, joten voi elikon turpa olla varsin rullalla kun saa ohimosuoni pullottaen sitä viskositeetiltään tiiliskiveä lähentelevää kakkeliinia peräpäästä puskea auringon valoon. Huhujen mukaan stappi olisi niin tiukkaa tavaraa, että sen voisi teroittaa puukolla ja tökätä mökin kyökin seinään pystyyn. Allekirjoittaneina emme kuitenkaan ota vastuuta näiden väitösten paikkansapitävyydestä tai ihmisten mielihaluista koristella kesäasuntojensa seiniä karhuncacalla.

** Maailmanloppu 21.12.2012
- Ainekset: Aurinkotuoli, aurinkolasit, kupiksi halkaistu kookospähkinän kuori, Laphroaig Quarter Cask-viski, pieni koristesateenvarjo ja pilli.
- Käyttöohje: Tuoli takapihalle, perse tuoliin, kakkulat nokalle, kookospähkinä kouraan, viskit pähkinään, pullo veks, varjo ja pilli litkuun ja pilli on se kumpaa kahdesta jälkimmäisestä imetään. Silmämunat naulitaan horisonttiin ja showta odotellessa nautitaan virvokkeesta.

P.S. - Bloggerin tekstinmuokkaussysteemi on aivan persereijästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäppä sitten järki päässä kun kommentoit: Perustele mielipiteesi ja ole asiallinen (vaadittavan asiallisuuden tason voit päätellä lukemalla itse blogia). Nettiketin noudattaminen ja omaperäisyyskin ovat jopa suotavia asioita, eli jätä suosiolla ne helvetin trollailut, provosoinnit, ihQuilut, LOLlittelut ja myös kaikenlaiset "Oottepas olevinanne kovia sissejä"- tai "Älkää opettako isäänne n*ssimaan"- asenteet vaikka sinne lempparifoorumillesi ja kirjoita tänne jotain mistä on oikeasti iloa ja jopa hyötyä blogin pitäjille, kiitos! Hommaa ei pidä ottaa liian vakavasti - eihä myökää oteta!