sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Muukon marssi

22.-23.7.2011


    Siinä missä koko idean suurpiirteisyys maalautui todellisuuden hiljalleen murenevalle seinämälle kuin psykedeelinen graffiti, niin me hengitimme sen kuvitteellisen spraymaalipurkin ponnekaasuja, sen verran sekaisin tunnuimme olevamme pelkästä ajatuksesta paeta tämän päivän mukavuudenhaluisen yhteiskunnan karamellintuoksuista todellisuutta metsään. Kaikkihan potevat jollain asteella kaipuuta luontoon, toiset vain haluavat kokea sen juoksulenkin muodossa metsäpolulla, toiset harrastavat jotain muuta eläimellistä, kun taas myö kaivattiin ihan vaan elämään sitä normaalia arkea sinne mehtään, perkule. Siellä se arki ei tuoksu, se miehekkäästi haisee.
           Jo kauan päätä sekoittaneet ajatuksenkaltaiset huurut vaelluksesta härmistyivät todellisuudeksi, kun Siekkinen ja Talka kilistelivät tuoppejaan ja mittailivat ideoitaan Joutsenossa Penny-Pubissa. Kesäisenä iltana kapakan terassilla nahkakantiseen kalenterivihkoon piirtyi hämmästyttävän tarkkoja kuvia tikku-ukoista, mutta myös jotain reissuun ja sen toteuttamiseen oikeasti liittyvää. Tarkaksi suunnitelmaksi suunnitelma oli varsin epäonnistunut, mutta harakanvarpaiden seasta saattoi löytää viittauksen päätökseen suunnata ensiaskeleet jonnekin Joutsenon ja Lappeenrannan väliseen korpeen, joka myös Muukkona tunnetaan. Reitti-ideoita autolla tiedustellessa tajusimme siis suureksi harmiksi joutuvamme järkeistämään aiempaa suunnitelmaamme kahden yön reissusta Mordoriin vain yhden yön “totuttelureissuksi” Muukkoon, sillä kahden yön reissussa sisävedet kaukaa kiertävällä reitillä olisi tarvittu erikseen joku kolmas hihhuli järjestämään ennalta sovitulle taukopaikalle vesitäydennys. Yhden yön reissun asianlaita sellaisenaan ei kovin kauaa ehtinyt haitata, koska tajusimme urbaanin arjen paljastuvan kuitenkin kerta toisensa jälkeen niin samettiseksi, että päätämme toteuttaa tämän kaltaisia reissuja joskus tulevaisuudessakin. Tämähän sitten johti Suomen luonnon kannalta valitettavaan ajatukseen ihan oikeasta vaellusharrastuksesta.
            22.7.2011 oli päivämäärä, jolle tuo eeppinen retki oli lyöty lukkoon ja n. klo 15.30 paikallista aikaa (UTC + 02.00) lähdimmekin autolla liikkeelle hakemaan Talkan unohtuneita maihareita Lappeenrannasta. Kun ylimääräinen spedeily saatiin alta pois ja pääsimme tarkastamaan varustusta, molemmat tajusivat vihdoin viimein Siekkisen reppusysteemin universaalin järjenvastaisuuden. Mies näytti Condorin reppu selässään aivan mustalaisleiriltä, sillä pakatessa oli todella laitettu koetukselle repun modulaarisuuden hyödyt kiinnittämällä repun ulkopuolelle tavaraa makuupussista ja makuualustasta alkaen aina kenttälapioon ja johonkin sattumanvaraisen valtion armeijan taisteluvyön yleistaskuun. Talkan suhteelliseen kookkaaseen, mutta lookeiltaan neutraaliin Savotan klassiseen 906-rinkkaan verrattuna Siekkisen ACME-reppu oli ehkä heiman epäkäytännöllisenkin kokeellisuuden ilotulitusta, jolle ei vakuutusta myönnettäisi. Siekkisen mukaan seuraavan kantoratkaisun vähimmäisvaatimuksena onkin, ettei se saa henkivakuutusta raukeamaan selkään laitettaessa.


J. Siekkisen “viritelmä”: modulaarisuus, mahdollisuudet ja mustalaisleirit

            Kun näine enemmän ja vähemmän älyvapaine kantamuksinemme sitten olimme valmiina ottamaan lähtöaskeleet ovesta ulos päätti ukkosen jumala heittää noppaa lopputuloksena sellainen määrä vettä taivaalta että jäi esterin perse kakkoseksi (perse - kakkonen, heh heh... Eikun). Uskommekin sen olleen sovinistinen viittaus luonnonvoimilta tätä jaloa sateeseen liitettyä naishahmoa ja hänen takapuolensa kokoa kohtaan. Vaikka ilman suhteellinen kosteus saavuttikin tason jolla lähivesistöjen eväkkäät meinasivat nousta hartioiden tasolle morottelemaan, emme aikamme odoteltuamme jaksaneet välittää moisesta sivuseikasta, vaan klo 17.53 tuhahdimme kurinalaisesti ajettuihin viiksisänkiimme ja lähdimme matkaan. Piittaamattomuus lähtöhetkellä vallinneista olosuhteista yhdistettynä muutenkin peruskallion kovaan moraaliimme sai aikaan miltei välittömän inflaation yllämme mököttäneissä ukkospilvissä, mutta tuho oli jo tapahtunut; maa ja kasvusto olivat litimärkiä, joten heti alkuun tiheä koivikko/heinikko-kombinaatio tarjosi meille nautinnollisen ensikastautumisen patikkaa varten. Tämäkös se reissumiestä sitten nauratti!
            Metsästä löytyi alkukantaista viihdettä miesmakuun jo heti neljän minuutin lompsimisen jälkeen, kun jonkinasteinen parasiitti (kuulemma “pieni lintu tai helvetin iso paarma”) kävi Siekkisen kimppuun. Tämän katalyyttinä toimineen tapahtuman jälkeen käytännössä koko matkan ajan havaittiin paikallisen faunan jonkinasteinen läsnäolo. Muiden muassa tyyppiseuralaisena toimineet itikat, paarmat ja mäkäräiset (eli på engelska airborne parasites) varmistivat, että yläraajat kävivät kuin ropelit. Tästä tulikin allekirjoittaneiden mielenvikaisuuttakin hauskempi mielleyhtymä, että heti kun vanhoina korpisotureina mettään päästiin niin KYLLÄ VERI LENSI, ihan siivilläkin vielä.


Illuusio ja/tai harhaluulo reissun hauskuudesta saattoi vielä kuvan hetkellä olla rikkoutumaton tai peräti neitseellisen koskematon

            Maastontiedustelussa päätettyjä hyviä reittivalintoja lämmöllä miettien tallasimme vahingossa aivan vääriä polkuja. Huomattuamme kuinka tehokkaasti olimme alitajuisesti torjuneet paremman ja mukavamman reittivalinnan, etsimme itsemme kartalta ja otimme vatsan toivomuksesta uudeksi suunnaksi Haukilahden majan hieman myöhäistä päivällistä varten. Ilmassa oli vielä jopa ihan salonkikelpoisen huumorin seassa poikkeuksellisen paljon mukavaa sateenjälkeistä virkeää tunnelmaa, kun heinäkuinen aurinkokin paistoi vielä iltaseitsemän aikaa suhteellisen korkealta saaden maasta nousevan usvan kimaltelemaan maagisesti puiden välissä. Eränkäynnin ja luonnossa liikkumisen sielua puhdistavan jalo tunnelma alkoi saada meistä otetta.
            Taivallettuamme useamman kilometrin sivistymättömän metsän läpi pääsimme klo 19.02 Haukilahden majalle, joka on turhankin lähellä sivistystä. Tuo maja sijaitsee nimittäin Ilottulantien vieressä ja sen yhteydessä olo oli vähän liiankin de luxe, kyseisen tönön vieressä kun sijaitsi kaikkia turhuuksia huussista ja jalkapallokentästä aina omakotitaloihin. Lähialueen infrastruktuurin ja niiden säteilemien mukavuuksien turhuudesta huolimatta ei kumpikaan matkaajista käynyt haukkumaan majalta löytyneitä kuivia polttopuita ja grillikatosta turhan pehmeäksi vastaanotoksi, vaan päinvastoin; Tällaisen mahdollisuuksien majan kohtaamiseen oltiin nimittäin varauduttu, mutta puutteellisesti ainoastaan yhdellä paketilla makkaraa. Nuotiolla syntejä syviä luodatessamme saimme ajatusten järvestä ongittua ylös saappaan, jossa oli punainen lanka kengännauhana: tämänkin reissun kaltaiset vaellukset on tulevaisuudessa hyvä suunnitella ehjäksi kuin seula - eiväthän ne muuten pääse tihkumaan eeppisyyttä (hoho, etteipäs keksittykki!). Vaikka saappaissa onkin yhtä paljon kengännauhoja kuin edellisessä vertauskuvassa järjen hiveniä, niin pääsemme niistä itse aasinkin hukkumiskuolemaan johtaneen kiikkerän aasinsillan kautta eroon ja toiseen mielenkiintoiseen seikkaan, jota pohdittiin nuotion äärellä. Osa lukijoista on päässyt nauttimaan sissimuonapakkauksesta löytyvää lihapasteijaa, muonapakkausten ja lihapasteijoiden siis ollessa laatua à la SA-int. Kukaan ei halua tietää mistä tuo pasteija koostuu, sehän kuvottaa pelkästään kaapin perällä suljetussa purkissakin jo ihan tarpeeksi - jos siis vietät normaalia urbaania arkea posliinipyttyisine mukavuuksineen. Kuitenkin metsäoloihin vietynä tämä kyseinen ektoplasmaan verrattava entiteetti muuttuu välittömästi erämiehen ja korpisoturin rautaisannoksen kulinaristisimmaksi nautinnoksi, lisää vain paketti marssinäkkileipää per lihapasteijapurnukka. Talkalla oli mukana kokonaiset kaksi purkkia tätä lihajalostamon jämäosaston lahjaa maailmalle, joten eivätkös molemmat päässeet pitkästä aikaa nauttimaan tätä ydinsodan kestävää purkitettua naminamia samalla muistellen millaista oli olla tuo näkkileivällä tankattava korpisoturi armeijan leivissä.

Otteita reaaliaikaisesti täytetystä muistivihkosta:
“Klo 19.02
- Huoltotauko H-lahden majalla
- Itikat, ötökät ja muut kiipijät loistavat poissaolollaan
- Tietää millä teltta lämpiää kun kuivatut hedelmät maistuu”


Nykyajan Excalibur ja Suomen armeijan “Sveitsin armeijan linkkuveitsi”, eli sissipuukko näyttää paikkansa. Ei tarttee rykäistä MacGyvereitä jotta tällä saa ihmeitä aikaan, kuten kuvasta näkyy

            Kiitos sangen rusinapitoisen kuivahdelmäpussin  ja muutenkin hieman närästystä aiheuttavan ruokatauon matka saattoi jatkua vähän muidenkin kuin aivopierujen siivittämänä. Tunnin pituisen tauon aikana ilta oli alkanut päästä niskan päälle auringosta, mutta koto-Suomen kesäyön ollessa lyhyt ja telkänkukkuinen (älä kysy) tiesimme voivamme jatkaa matkaa vaikka kuinka myöhään ilman, että pimeys vie matkamoraalistamme voiton; Pimeydenkaltaiset asiat kun eivät vie voittoa peruskallion kaltaisista asioista. Matkamoraali ei osoittanutkaan säröilyn merkkejä toisin kuin Siekkisen jalkapohjat, jotka uhkasivat ruveta toisiksi irtopohjallisiksi miehen paramaihareihin. Tästä ja hyvin valituista vääristä suunnista johtuen päätimme jättää alkuperäisen, ehkä hieman suuruudenhullunkin yöpymistavoitteen, omaan arvoonsa ja pysyimme kuutostien suoran etäisyydellä Joutsenosta. Tässä välissä löysimme jo yhden mahdollisen yöpymispaikan apilapellon keskellä olevan pienen ja hämäävän metsäsaarekkeen sisältä. Tuo kyseinen lämpäre olikin lähemmin tarkasteltuna ympäröivän maan pinnan tasosta laskeva alue, jonka avoimeen osaan olisi mahtunut leiriytymään nuotioineen kaikkineen ja vieressä puskan takana oli kokonaisuuden paratiisiprosenttia kasvattava lampi, jossa olisi mutapohjasta ja levistä huolimatta tarpeeksi psykoosissa voinut jopa virkistäytyä uiden.


 
Ainesosat: Täydellinen teltta- ja nuotiopaikka, lampi. Saattaa sisältää pieniä jäämiä elokuvamaisuutta ja paratiisiä.

Sankaruus and.

Pyrkyri rehupellossa



            Kouristeltuamme hetken paparatsimaisesti kameroiden kanssa jätimme tuon valokuvauksellisen ihmesaarekkeen ja sen lähialueen sisältämät perditiooniset määrät paarmoja kuitenkin oman onnensa nojaan, koska kello ei vielä ollut tarpeeksi leiriytymistä varten ja päättelimme ehtivämme marssia vielä ainakin tunnin ennen kuin aurinko olisi oikeasti niin alhaalla että kehtaisi edes miettiä leiriytyvänsä. Arviomme täsmällisyys rikkoi rajoja, sillä lopullinen, täydellisyyttä hipova leiripaikka, löytyi noin tunnin päästä tältä apilapeltokeitaalta lähdettyämme ja välissä oli vielä yksi pienehkö juomataukokin sukkien käsimankelointia sisältäen.

Klo 21.24
- Pikavisiitti jalkojen kolarikorjaamoon
- Reilusti jäljessä tavoitetta
Klo 21.45
- Alkuperäinen tavoite hylätty, löydettiin parempi leiri”

            Kasvatimme näin ollen täsmällisten arvioiden jatkumoa löytämällä lopullisen yöpymispaikan heikkakuopalta, jolta sen kartan mukaan aioimme löytääkin (tämän lisäksi kuopan välittömästä läheisyydestä oli vielä matkan varrella löytynyt kuutostietä suojaavasta riista-aidasta kohta, josta pääsisimme seuraavana päivänä tien yli jatkamaan matkaamme). Villiintynyt, miltei umpeenkasvanut kuoppa kertoi ulkoisella habituksellaan sen käytön aktiivisuudesta tarpeeksi tietääksemme voivamme pystyttää leirin ilman, että se herättää huomiota. Kun pysähdyimme katselemaan ympärillemme miettien ilmansuuntaa jota myöten haahuilla täydellisen telttapaikan perässä, huomasimme seisovamme telttapaikan kriteerit lähes erheettömästi täyttävän maatilkun vieressä. Mäntynuorukaisten katveessa oli sopiva aukko, jonka ohut sammalkuorrutus teki mukavan tasaiseksi. Saman tien saivat kantamukset jäädä niille sijoille. Tapahtumien elokuvamaista munkituksen sarjatulta leiriytyessämme lisäsi se, että kuusiteen tarpeiksi kelpaava kuopan ainoa kuusi löytyi viiden metrin päästä siitä suunnasta johon satuttiin heti ensimmäiseksi telttapaikalta säntäämään. Tämä mahdollisti ilman sen kummempaa vaivannäköä tämä reissun ainoaksi jääneen luonnonmuonakokemuksen, eli tuon kuusiteen.
            Itse leiripaikka oli kokokaisuutenakin (taas) kuin jostain elokuvasta ja kuten Siekkinenkin mainitsi, “sudenpennut jäivät kakkoseksi”. Särmän nopealla pystytyssuorituksella mäntyjen suojaan parkkeeratun nuuskamuikkusteltan ja paracord-pyykkinarun lisäksi kuoppaan kaivetun nuotion yläpuolelle viritetty, kahdesta A-puusta ja tulen yli matkaavasta poikkipuusta koostuva pakille tarkoitettu vedenkeittoteline nostattivat leiritunnelmaa hämärtyvässä kesäillassa potenssiin n. Nautiskelimme iltapalaa alati huonontuvan huumorin ja kuusiteen kanssa hyttyset seuranamme. Onnistumisten sarjan pituudesta olisi pitänyt tajuta, että kohta asiat alkavat mennä vähemmän onnistuneesti, etenkin kun edessä häämöttää yö teltassa keskellä villiä luontoa. Naiivisti päätimme olla uhraamatta sen kummempia ajatuksia Murphyn laille, vaan totesimme voivamme käydä nukkumaan huoletta. Koska illaksi selkenevä sää on merkki sateettomasta yöstä (taivas oli pilvetön tähtien jo tuikkiessa) ja Talkan kellon ilmanpainemittari viittasi hyväsäiseen yöhön uskalsimme vielä jättää vaatteita kuivumaan hehkuvan hiilloksen lämpöön vedenkeittohäkkyrän orsille.

Suck it up, partiolaiset!


Luonnossa voi nautiskella itse tehtyä kuusiteetä (In english for foreign readers: When in nature, better drink your own piss tea)


“Klo 32.30
- Kuusenneulasteetä ja huumoria iltapalaksi
Klo 23.15
- Leirissä hiljaisuus, asemasota muurahaisia vastaan alkaa”

(Homomuumio! Edellinen lainaus saattaa sisältää mm. epätarkkoja kellonaikoja ja muita naurettavuuksia, kuten väittämän huumorista ja sen läsnäolosta. Kehotamme lähinnä “pöristelemään huulia” [jos siis tajusit, mitä sillä tarkoitetaan] tuolle väitökselle, sillä niin mekin teemme.)

            Yö oli juuri sitä mihin matkaajat olivat varautuneet ensimmäisellä maastoreissulla siviilikamoilla, eli pitkä ja hajottava. Kesäyöt olivat juuri noihin aikoihin Suomen mittapuulla virallisesti trooppisia, eikä tuo kyseinen yö edes yrittänyt olla mikään poikkeus näistä sääoloista. Kesämakuupussissakin nukkuminen oli laidasta toiseen alati kiikkuvaa kompromissiä viileyden ja teltan liepeiden alta tunkevilta pörriäisiltä suojautumisen välillä, molempiahan ei voinut saada. Teltta itsessään oli jonkun keski-Euroopan armeijan taistelijaparin teltta, joka koostuu kahdesta seinämäkankaasta jotka yhdistettynä muodostivat ns. nuuskamuikkusteltan ovineen. Tsydeemi käsittää kokonaisuudessa 2 x varustepussin, joissa molemmissa taistelijaparin toisen osapuolen osuus kiiloista, kepeistä ja teltan seinämäakankaasta. Mikä puuttuu? Aaaeeeiii saa-ta-na - pohja. Siekkinen teltan omistajana oli kuitenkin hankkinut tähän hätään parhaan mahdollisen löytämänsä purukumipaikan, vanhan maastokuvioidun sadeviitan, mutta mokoman rievun suoriutuminen tehtävästään oli lähinnä surullisen huonoa tasoa. Kun tuo sadeviitan kutale ei ollut sopivan iso, jotta teltan pohjan ylittävän alan olisi voinut kääntää maan ja teltan seinien alarajan väliin jäävän aukon tukkeeksi, niin se takasi vapaan sisäänpääsyn kaikelle faunalle teltan liepeiden alta. Tämän ominaisuuden ansiosta Talka pääsikin tutustumaan lähimaastossa tukikohtaansa pitävään muurahaispataljoonaan, joka onnekseen ei ollut nahkaa nakertelevaa sorttia vaan tyytyi lähinnä pitämään hereillä kutitellen.
             Teltalla oli näilläkin eväillä vielä pari ylläriä tarjottavana, sillä kuten arvata saattaa, mistään kalvopinnotteista tai edes verkkosuojatuista tuuletusaukoista ei oltu kuultukkaan tuolloin, kun tuo telttamalli on poloisten sotilaiden kurjuudeksi päivänvalon nähnyt. Noihin aikoihin telttakankaita uitettiin kyllästeessä niin, että tuota alppijääkäriä ties kauan palvellutta telttaa sai vielä tänäkin päivänä repiä auki niistä omista liistereistään. Taisi olla sen ajan kehitystyöntekijöille ylpeyden aihe, että telttakankaat eivät läpäise vettä kumpaankaan suuntaan ja tämä kurjuus lankesi myös Siekkisen ja Talkan niskaan, sillä säälittävä yritys pitää ylimääräiset itikat ulkona sulkemalla teltan kulkuaukot sai “ilmastoinnin menemään pois päältä” joka johti järkyttäviin määriin teltan sisäpintaan tiivistynyttä hengitysilman kosteutta. Vaikka yöilma oli trooppinen, ei se silti ollut niin lämmin etteikö hengitysilman kosteudella olisi ollut sille lämpöä tarjottavana telttakankaan läpi. Kun tekijät “kosteuden tiivistyminen” ja “lämpötilaerojen tasoittuminen” yhdistetään, kerrytetään mm. kyseenlaisen telttamallin perusominaisuuksia erittäin virkistävällä suihkuominaisuudella - tönäise vain makuupussista poistuessasi teltan seinämää!
             Kaiken maailman kommervenkkeja ja äänestä päätellen myös satunnaisia teltan lähistöllä haahuilleita hirvieläimiä sisältänyt yö kuitenkin molempien retkeläisten yllätykseksi kului, joskin hitaasti ja epävarmasti. Siekkinenkin taisi lopulta hajota ihan vain siihen ettei kaiken kokeneena mikään enää hajottanut ja lähti käymään neljän aikaa aamuyöstä tupakilla teltan ulkopuolella. Sekunnit tuntuivat kuluvan nopeammin hereillä ollessa ja sitäpaitsi tuohon aikaan teltan ulkopuolella taisi olla vähemmän itikoita kuin sisällä.
            Talka sai tarpeekseen yrityksestään nukkua kun itikatkin tuntuivat saaneen syödäkseen niin, että tyytyivät lepäilemään vain teltan katossa. Sen lisäksi ilmeisesti yötä päivää työtä vääntävät sotilasmuurahaiset sopivat erittäin huonosti nukkumaseuraksi, joten ½ leiristä heräsi jo 06:00, joka oli Talkan särmä alkuperäinen heräämisaikaehdotus. Teltan ulkopuolella olisi luullut odottavan sateettoman yön jäljiltä nuotion lämmössä kuivaneita sukkia, t-paitoja ja kenkiä, mutta koska aamukaste, niin kaikki oli vähintään yhtä märkää kuin mitä nukkumaan käydessä. Puita riitti vielä, joten pikainen nuotion sytyttäminen ja vaatteiden tehokuivaus oli operaatio jota Talka suoritti seuraavan tunnin ajan. Siekkisen toiveesta yöuni-hihnaa oli löysätty klo 08.00 asti, mutta eipä saanut mies itsekään nukuttua sinne asti joten hänkin kömpi teltasta auringonnousun suuntaan ja omia vaatteitaan kuivattamaan n. 07.00. Vaatteet kuivuivat samaan tahtiin kuin polttopuut ja aamupuuroksi luokiteltavat epämääräiset liisterit hupenivat, joten marssin jatkuminen hieman kahdeksan jälkeen oli mahdollista, kun leiripaikka oli asianmukaisesti jokamiehen oikeuksia kunnioittaen siistitty ja maisemoitu käyntijäljiltä. Perspektiivistä riippuen joko huonosti tai vain erittäin epähyvin nukutun yön jälkeinen masennus alkoi hävitä aamun raikkaudessa raajojen alkaessa lämmetä liikkumisesta.

“Klo 06.28
- Herätys ankeaan aamuun, kaikki tavarat märkänä
Klo 07.45
- Aamupala työn alle. Suurin osa vaatteista kuivanut nuotiolla”

Hotellihuoneen luovutus tapahtui kahdeksan jälkeen. Luovutuskunnosta ei ole kantautunut valituksia ainakaan asiakkaille asti.

            Heti toisen marssipäivän alkajaisiksi saavutettiin yleinen konsensus; Meillä kahdella kun oli vain yksi kenttälapio ja rajallisesti aikaa, niin kuutostien hieman punaniskamainen ylittäminen tulisi olemaan alittamista huomattavasti helpompaa ja käytännöllisempää. Tuossa valtaväylässä kun ei pahemmin suojateitä ole, niin ylityskohdan määräsi edellisenä päivänä tiedusteltu riista-aidan aukko heti yöpymiskäytössä olleen hiekkakuopan vieressä. Lähtöpuolen aukko oli lähinnä eksperimentaalinen kaninkolo maassa aidan alla, mutta päätimme mahtua siitä, kantamukset luonnollisesti erikseen. Siekkinen näytti erämiehen esimerkkiä ja raastoi nahkansa rullalle hyödyntäessään jotain limboamisentapaista tekniikkaa alituksessa, jotta pääsisi ottamaan kantamukset vastaan toiselle puolelle. Kun Talka heitti rinkkansa ja Siekkisen enemmän kuin kyseenalaisen, kiertävää sirkusta muistuttaneen, kapsäkin aukosta seuraten itse perässä, oli kaikki ylimääräinen roikkuva ja irtoamis-/tippumisvaarassa oleva härpäke jo sullottu kantoratkaisujen sisään. Näin meneteltiin jotta saatiin minimoitua perässä tulevan tavaravanan, eli ns. “Hannu ja Kerttu”-efektin mahdollisuus kuutostietä ylittäessä (esim. kaulassa roikkuneet Canonit saattaisivat tuottaa suhteellisen paljon sydänsuruja auton onnistuessa ylittämään sellaisen 120km:n tuntivauhdilla). Tästä syystä ei myöskään ruvettu kuvaamaan kameralla videota tuon keskiaidallisen autotiesuoran yliloikkimisesta juubituubiin laitettavaksi, koska suhteellisen vähäisestä liikenteestä johtuen homman eeppisyyskin oli pohjalukemissa. Ainoan meidät huomanneen autoilijan näkemisen arvoiselle naamavärkille naureskellessamme pujahdimme toisen puolen riista-aidan aukosta sisään, joskin ainakin Siegmanin hymy pääsi vähän hyytymään kun mies ei mahtunut aukon ahtaammasta puoliskosta ensimmäisellä yrityksellä läpi mustalaisleiri selässään. Talkan päästyä yli terveestä annoksesta vahingoniloa Siekkisen reppuepisodia kohtaan päästiin tutkimaan karttaa, jonka mukaan edessä oli suhteellisen suoraa talsimista Joutsenonkankaan teollisuusalueen suuntaan ja uuden aika-arvion mukaan olisimme perillä sivistyksen parissa jo puoleen päivään mennessä.

Kuudennen tien porteilla

            Alle vuorokauteen jäävästä reissupituudesta tylsistyneenä professorit päättivätkin nyhtää saatavilla olevista mahdollisuuksista sitä vähäistäkin jännitystä elämään ja mutkitella Muukon ampumaradan lävitse. Asiattomiltahan tuollaiselle alueelle pääsy on kielletty, mutta onneksemme meillä olikin alueelle läpikulkuasiaa. Yhtä paljon ratojen oikeat käyttäjätkin tuntuivat säädöksistä ja direktiiveistä välittävän, kun sorakuopissa tuntuivat laulavan kaiken maailman tussarit aina pistooleista haulikoihin vaikka yhdessäkin kyltissä selvästi luki, että lauantaisin ei saanut tuohon aikaan vielä ampua (pahoittelemme ettemme muista tähän hätään tuota vallinnutta aikaa, muistamme vain tuhisseemme välinpitämättömästi tuollekin nuodattamattomalle järjestyssäännölle). Vaikka Talkan rinkassa oleva ensiapupakkaus olikin varusteltu kaiken mahdollisen ohella kommandomaisesti jopa tikkienompeluvälineillä haluttiin ylimääräiset ilmastointireiät patikoitsijoiden ruumiissa kuitenkin välttää pysymällä suosiolla ratojen välissä kulkevalla tiellä. Radan peräosassa hihiteltiin ja luikittiinkin sitten hieman jännittyneissä fiilingeissä, vaikka vaeltajat erottikin vaara-alueesta ja sen ilman korkeasta lyijypitoisuudesta suuri hiekkavalli.
            Pitkällä rataosuudella vallitsi räiskinnän, hiekan ja auringon täyttämän atmosfäärin ansiosta shemaghia vaatinut aavikkosotatunnelma, joka kuitenkin hävisi kuin pieru saharaan karun ja lohduttoman lehtimetsä-suo-yhdistelmän alettua sen takana. Nämä metsät kertoivat omaa lohdutonta tarinaansa kuin menneiden joulujen henki, sillä joku latvakakkonen oli kirjaimellisesti koristellut aluetta menneillä jouluillaan. Ihan sellaisenaankin tarpeeksi karua maisemaa rumensivat entisestään parissa mutkassa joulukoristeen, romun ja roskan muodossa kulminoituva ihmisen piittaamattomuus siitä, miten luontoa kohdellaan (tai sitten ihan vain siitä missä kaatopaikka sijaitsee). Tämä sai erinäisiä ärräpäitä ja manauksia lentelemään. Joulukranssit ja kuusien koristepallot kertoivat kaatopaikkamaksua välttelevistä tavan idioottikansalaisista, mutta sohvista, patjoista, telkkareista ja vessanpöntöistä tulivat mieleen rakas pulisonkinen ja moraa kantava keskuudessamme elävä, ruotsalaisista työttömistä ravivalmentajista koostuva vähemmistökansa jonka nimi jääköön mainitsematta välttyäksemme mahdollisilta syytöksiltä vihapuheista ja rasismista Romaneja kohtaan (eikun...). Masentavaa ja säännöllisin välimatkoin roinalla pilattua maisemaa riitti parisen kilometriä kunnes sen päätyttyä pysähdyimme juomatauolle istuttaen persukset reilusti suoraan tiehen - sentään suhteellisen reunaan ja vielä levennettyyn kohtaan. Oletimme tietä käytännössä hylätyksi, mutta silti laskimme karavaanimme tien reunaan ja onneksi laskimmekin, kun melkein heti stopin jälkeen edessä siintävän mutkan takaa kaahasi ilmeisesti marjaan menossa ollut senioripariskunta farkullaan. Autoilijat ohittivat meidät ns. ilmeellä kuskin silmien pyöriessä kuin hedelmäpeli ja pelkääjän paikalla ollut mummu nenä ikkunassa vilkuttaen, joten me sitten hieman huvittuneena vilkutimme takaisin. Joutsenolaisen kärripolun reunaan leirinsä levittäneet, rinkkoja vasten telttapatoilla ilman kenkiä ja sukkia makoilevat camokuvioiset siviilikommandot, ovat varmaan yhdelle jos toisellekin kuitenki suht once-in-a-lifetime-näky.
            Kynnenaluset puukolla putsattuamme matka jatkui metsätieltä vihdoin Joutsenonkankaan teollisuusalueen laitamalle. Voimalinjojen alla menevän polun vieressä alue näytti varsin post-apokalyptiseltä, mikä tietenkin sytytti näissä kahdessa rinkkaselkäisessä hörhössä kaikki zombie-, ydinsota ja yms. maailmanloppujutut. Hetken vaahdottuamme retkemme hengestä ja siitä, minkälaista olisi elää selviytyjänä tien päällä kaikki kamat rinkassa (niinkuin tuolla hetkellä oikeastikin) pääsimme sivistyksen pariin. Tästä huolimatta, koska kello oli vasta vähän yli kymmenen, suuntasimme lähiötien yli vielä Lampikaankaan voimalinjojen varrella kunniallisten kansalaisten tietämättömissä olevalle hiekkakuopalle ruokatauolle, olihan maastoluonas lyöty lukkoon jo aikaisemmin. Keskellä lähiömetsää sijaitsevalla montulla avotulen teko aiheutti täydellisen reagoimattomuuden ympäröivältä yhteiskunnalta, joten viimeisen kerran neljällä jalalla liikkunut karavaani laittoi keittimet tulille ja makoisan ravitsevat nuudelit, nuo itämaiden lahja pikaruoasta lihovalle maailmalle, kuumenemaan. Reissun ehkä jännittävin hetki koettiin, kun oikea punkki (engl. punk) yritti kiivetä Siekkisen jalalle istuttamaan mieheen aivokuumeen tässä kuitenkaan onnistumatta. Tapahtuman aiheuttamasta järkytyksesta huolimatta yhtään katajanmarjaginiviinaa ei kuitenkaan nautittu (wait, what..?).
            Viimeisten levottomien läppien lentäessä suun samalla palaessa liian kuumaan ruokaan retki läheni vääjäämätöntä, mutta pakollista loppuaan, sillä myös hyvän tapaan kaikki huono loppuu aikanaan. Kun matka jatkui hiekkakuopalta kohti Ahvenlammen suuntaa, tunnelma oli ehtymätöntä uhmaa täynnä vähäpäisyydestä huolimatta. Kertyneestä matkasta ei ollut tarkkaa tietoa, mutta arvion mukaan se menee jonnekin vajaan 20 km:n tienoille siksakin pörräyksen korvatessa matkan lähtöpisteeseen verrattuna pisimmän sijainnin merkityksen. Pääsimme risteykseen, jossa tiemme erosivat ja sovimme, että tapaisimme myöhemmin illalla tuliliemien maistelun, reissun jälkimaun analysoinnin ja mahdollisen seuraavan reissun ideoiden pohdinnan meiningissä. Vähän ennen puoltapäivää olimme molemmat lähtöpisteissämme Joutsenon tukikohdissamme ja reissun voitiin katsoa virallisesti päättyneen. Haikeudesta huolimatta yhtäkään kyyneltä ei tirautettu, vaan sen sijaan nostimme ylpeinä leukamme kohti tulevia seikkailuja Suomen ylväässä, armottomassa ja silti niin paljon antavassa luonnossa. Kunnes ensi kerran näemme, kuulemme ja koemme, niin... Morjens?

Vielä kerran, pojat

            Joo, morjensta vaan. Näin reilu kuukausi tämän edellisen retken jälkeen voidaan todeta kokeilureissun todellakin onnistuneen odotusten mukaan vaikka toteuttajien ja suunnittelijoiden henkinen vakaus onkin luokkaa superpallo tehosekoittimessa. Superpalloista ja tehosekoittimista huolimatta seuraava vaellus on edennyt suunnitelmaltaan lähes universaalissa korteksissamme jo hieman ideatasoa pidemmälle ja alustavasti on mietitty, että tämä epiikkaa pulppuava elegia tulisi toteutumaan lokakuun syyslomalla, mutta korkeintaan kuukausi suuntaan tai toiseen niin eiköhän puhuta jo ihan asiaa. Tarkoituksena on lisätä tähän “karvalakkireissuun” verrattuna uusia ulottuvuuksia eksperimentaalisista yöpymistavoista ja pidemmän reissun mahdollistavista isommista huoltotäydennystauoista aina retken topografiseen päätavoitteeseen asti ja koko roskasta olisi tarkoitus koota tätä proosaa vastaava puhtaaksikirjoitus. Mielenkiintoinen reissu luvassa jo ihan syksyn todennäkösten kelien puolesta, mutta myö mennään sato tai paisto!


Mitä tästä retkestä opittiin? Ainakin se, että joissain asioissa oli näköjään vaativaa laskea 1 + 1 saati saada tulokseksi edes mitään 2:n viittaavaa...

Jotenka sarjassamme “Enpä olisi ajatellutkaan”, nyt idioottien toimesta kenttätestattuna ja kantapään kautta toimivaksi todettuna! Talka ja Siekkinen tarjoavat seuraavat faktaperäiset vinkit ihan ilmatteeks, näitä ei wikipediasta löydy! Tai sitten löytyy.

- Jos aiot hikoilla makuupussissa, hanki saman tien makuupussin kaveriksi makuupussilakana (vaikka olisi kuuma). Näin et soijaa makuupussia ja lisää sen itsensä pesutarvetta, sillä makuupussithan tunnetusti eivät kauheammin pesemisestä tykkää kun eristävät täytteet menevät lyttyyn menettäen eristävyyttään (+ lisäksi makuupussit ovat myös sen kokoluokan köriläitä että pesukone ei välttämättä osaa arvostaa). Sen sijaan lakanan voit pestä helpostikin. Lisäksi nihkeäpintaisimmatkaan makuupussit eivät tunnu hikoillessa limaiselta ihoa vasten kun on muumiolakana välissä. Siihen kympistä muutamaan kymppiä maksavaan lakanaan sijoitus ei tunnu missään kun tajuaa välttyvänsä uuden makuupussin ostolta hiestä kuolemanhajuiseksi pinttyneen / pesukoneessa eristävyytensä menettäneen tilalle.

- Kummallisen paljon nukkumismukavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. hyönteiset, ilmanvaihto, lämpötila ja kosteus. Jos et ole sissisaatana tai jostain ihmeen kumman syystä satut vaikka nauttimaan nukkumisesta ja levosta, hanki teltta jonka saa umpinaiseksi ja jonka ilmastointiaukot on suojattu hyttysverkolla. Näin voit nukkua se makuupussi tarvittaessa vähän enemmänkin auki ilman pelkoa turhasta veriuhrista sääskille. Eteiskatoksella varustettu suuaukko on plussaa, sillä katoksen alle voi jemmata varusteet välittömään läheisyyteen ja vielä suojaan sateelta. Jos lompuuki ei veny tarpeeksi, niin osta edes se hyttysverkko jolla saat peitettyä sen kämäsen laavusi tahi nuuskamuikkustelttaa vastaavan viritelmäsi.

- Tajua ja sisäistä kuivien sukkien ja alusvaatteiden tarve kenttäolosuhteissa. Kun sukka ei hankaa jalassa ja kalsongerit puolestaan persiissä niin vältytään tarpeettomalta pingviinikävelyltä. Vanha inttijekku kaksista sukista kengissä kuumallakin kelillä toimii: jalat hikoilevat kelistä riippumatta patikalla aivan varmasti, joten reippaasti vaan ne kahdet sukat (joista alemmat mielellään paksummat ku päälimmäiset) sinne popoon niin kitka jää sinne sukkien väliin eikä pääse iholle + kosteus siirtyy tehokkaammin pois jalkaa vasten olevista sukista. Lisäboonusvinkki varman päälle laittaville ja muuten vaan nössöille: mukaan rakkolaastereita ja talkkia, joista jälkimmäistä voi hinkata haaruksiin, jalkoihin ja muihin hikoileviin ja sitä kautta hankausvammoille alttiisiin paikkoihin ennen lähtöä ja reissun aikana.

- Pidä hauskaa vaikka hampaat irvessä, koska muuten vaarana on luontoon hajoaminen. Metikössä pyöriminen ilman siviiliarjen mukavuuksia voi vaihdella välillä ottaa päähän - aivan perseestä, mutta tämä on tajuttava ennen reissuun lähtöä. Kyllä se aika kultaa ne muistot ja viimeistään jälkikäteen sille huonolle tsäkälle vasta naureskellaankin, paikoittain jopa enemmän kuin sille oikealle “hyvälle” läpälle mitä siellä metsässä lentää.

Tältä kertaa Talka & Siekkinen verkosta.

2 kommenttia:

  1. Mahtava stoori! Sekopäinen, sattumanvarainen ja ala-arvoisen erinomainen huumori on tarinan kantava voima. Vahingonilo on tietysti paras ilo, joten vastoinkäymisenne olivat esimerkki siitä miksi reissuja ei kannata suunnitella liian tarkasti etukäteen. Tai viimeistään toteutuksen täytyy kusta. Pää pystyssä seuraaviin kärs... seikkailuihin!

    VastaaPoista
  2. Jaksoin lukea loppuun, kun oli ihan vaivalla ja hyvin kirjoitettu! Ainut, mikä puuttui, oli itse kunnon reissu. En lupaa mitään, mutta jos jossain hamassa tulevaisuudessa reissu voisi suuntautua vähän mielenkiintoisempaan ympäristöön kuin Joutsenon lähiseudulle, niin miutakin rupeaa kiinnostamaan. Ja tällaisesta käy esimerkkinä Lappi. Tenon ympäristöön ryynäämään virveli olalla ja onkien vähintään 50 kiloisia lohia, reissun pituus vähintään viikko ;)

    VastaaPoista

Pidäppä sitten järki päässä kun kommentoit: Perustele mielipiteesi ja ole asiallinen (vaadittavan asiallisuuden tason voit päätellä lukemalla itse blogia). Nettiketin noudattaminen ja omaperäisyyskin ovat jopa suotavia asioita, eli jätä suosiolla ne helvetin trollailut, provosoinnit, ihQuilut, LOLlittelut ja myös kaikenlaiset "Oottepas olevinanne kovia sissejä"- tai "Älkää opettako isäänne n*ssimaan"- asenteet vaikka sinne lempparifoorumillesi ja kirjoita tänne jotain mistä on oikeasti iloa ja jopa hyötyä blogin pitäjille, kiitos! Hommaa ei pidä ottaa liian vakavasti - eihä myökää oteta!